Vuoroasumisseminaari 6.4.2017 klo. 9-12


Isät lasten asialla ry järjestää lasten vuoroasumisesta seminaarin eduskunnan kansalaisinfossa, osoitteessa Arkadiankatu 3. Seminaarin puhujat ovat Jani Turunen Tukholman yliopistosta, Antti Rissanen Helsingin yliopistosta ja Pekka Pere Helsingin yliopistosta.

Suomen juhlavuoden 2017 teema on ”yhdessä”. Vuoroasuminen sopii oivallisesti teemaan ja on ajankohtainen asia, koska lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ollaan uudistamassa.

Ruotsissa yli kolmannes eroperheiden lapsista asuu vuorotellen kahdessa kodissa. Turunen esitelmöi kahdesta kyselyaineistoihin perustuvasta tutkimuksestaan. Niissä havaittiin, että vuoroasuvat lapset kokevat vähemmän stressiä kuin lapset, jotka asuvat pääasiallisesti yhden vanhemman luona ja että vuoroasuvat lapset kokevat vanhempansa tukevan heitä ja tietävän heidän elämästään yhtä paljon kuin ydinperheessä asuvat ja enemmän kuin yhden vanhemman luona asuvat lapset.

Suomalainen tutkimus vuoroasuvista lapsista pohjautuu pitkälti laadullisiin tutkimuksiin. Määrällisiin aineistoihin, kuten laajoihin kyselytutkimuksiin, perustuvia tutkimuksia aiheesta ei juuri ole. Tässä suhteessa Suomessa ollaan jäljessä muita Pohjoismaita, joissa aihetta on tutkittu runsaasti. Rissasen tutkimus ”Perhemuodon yhteys nuorten hyvinvointiin ja riskikäyttäytymiseen – erityistarkastelussa vuoroasuminen” vastaa suomalaiseen tiedontarpeeseen vuoroasumisesta.
Tulokset olivat samansuuntaisia muissa Pohjoismaissa tehdyn tutkimuksen kanssa: ydinperheessä asuvilla nuorilla hyvinvointi on korkein ja riskitekijät matalimmat. Vuoroasuvat nuoret sijoittuivat monella mittarilla heti ydinperheessä asuvien nuorten perään, ennen vain toisen vanhemman kanssa tai uusperheessä asuvia. Toisaalta muut perhedynamiikkaan liittyvät tekijät, kuten vanhempien alkoholinkäyttö ja nuoriin kohdistuva valvonta, selittivät hyvinvointia ja riskikäyttäytymistä perhemuotoa enemmän.

Vuoroasumisen ajatellaan monesti edellyttävän vanhempien sopuisia välejä. Pere kiinnittää puheenvuorossaan huomion siihen, että tutkimus ei tue ajatusta.

Puheenvuorojen jälkeen on keskustelua aiheesta. Kahvitarjoilu.