Tavoitteet

Hallitusohjelmatavoitteet 2015 lyhyesti:
1. Lapsen oikeus tuntea ja ylläpitää suhdetta molempiin vanhempiin on turvattava
2. Huoltoriidan ja huoltokiusaamisen syntyminen ja eskaloituminen on ennaltaehkäistävä
3. Erovanhempien yhdenvertaisuutta rikkovat käytännöt ja lait on korjattava
4. Oikeuskäytännössä käytettävää lapsen edun käsitettä on selkeytettävä
5. Lapsi on suojattava henkiseltä väkivallalta, jota kutsutaan vanhemmasta vieraannuttamiseksi

Hallitusohjelmatavoitteet laajemmin.

Tavoitteena vieraannuttamisen sanktiointi, huoltokiusaamisen estäminen, vanhempien yhdenvertainen kohtelu sekä tasavertainen vanhemmuus

Huoltokiusaaminen

Huoltokiusaaminen on toisen vanhemman alistamista ja vanhemmuuden mitätöintiä. Se voi alkaa, jos vanhemmat eivät eron jälkeen pääse sopuun lapsen huollosta ja/tai tapaamisista. Huoltokiusaaminen nähdään usein erheellisesti vain riitana kahden tasavertaisen vanhemman välillä. Usein puhutaan avio- tai avoerokriisistä, joka selittää vanhempien tulehtuneet välit. Kuitenkin suuressa osassa tapauksista toinen vanhempi käyttää toisen vanhemman rakkautta lapseen ja itse lasta aseena painostaakseen itselle edullisen sopimuksen. Siis itselleen eikä välttämättä lapselle. Huoltokiusaaminen on tuomittavaa kiusaajan sukupuolesta riippumatta.

Huoltokiusaaminen voi jatkua tai alkaa myös sopimukseen pääsyn jälkeen. Käytännössä tämä tapahtuu mitä moninaisimmilla tavoilla. Esimerkiksi lapsen ja tapaajavanhemman yhteyksiä estetään ja/tai hankaloitetaan, toisen vanhemman kanssa ei kommunikoida tai kommunikointi tapahtuu lapsen kautta, toinen vanhempi voidaan mustamaalata lapsen, sukulaisten, lähipiirin ja viranomaisten silmissä. Tapaamissopimusta voidaan tulkita mielivaltaisella tavalla ”omaksi eduksi” lapsen edun nimissä, puhelinyhteyksiä lapseen hankaloitetaan, tapaamisia suoranaisesti estetään ja pahimmillaan lapsi pyritään kokonaan eristämään ja vieraannuttamaan toisesta vanhemmasta. Huoltokiusaamiseen tulee puuttua nykyistä painokkaammin lapsen edun vastaisena toimintana.

Vieraannuttaminen

Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta on rikos lasta kohtaan. Tämä tulisi selvästi sanktioida laissa. Vieraannuttaja käytännössä varastaa puolet lapsen identiteetistä estämällä ja hankaloittamalla lapsen yhteyttä toiseen vanhempaan. Vieraantuneen lapsen ja vanhemman yhteyksien palauttamiseksi ei ole kunnollisia käytäntöjä. Esimerkiksi valvotuissa tapaamisissa tapaava vanhempi voidaan jättää yksin tuskansa kanssa solmimaan suhdetta vieraannutettuun lapseen. Lapsi voi olla niin manipuloitu uskomaan pahaa tapaavasta vanhemmasta, ettei ota mitään kontaktia tai saattaa haukkua ja jopa fyysisesti hyökätä omaa vanhempaansa vastaan. Näihin tapaamisiin auttaa jaksamaan enää vain rakkaus lapseen ja tieto siitä, että kukaan muu ei ole turvaamassa lapsen oikeutta myös tapaavaan vanhempaan.

Viranomainen jättää vanhempien asiaksi sopia erimielisyydet. On kuitenkin vaikea sopia ja uskoa sopimuksen noudattamiseen, jos toisen tavoite on erottaa lapsi toisen elämästä. Ulospäin ja vieraannuttamisen tunnusmerkistöön perehtymättömältä asia voi näyttää riidalta, mutta kyseessä on näytelmä, jonka tavoitteena on pelata aikaa. Aika toimii vieraannuttajan hyväksi. Tämän takia vieraannuttaja ei välitä edes oikeuden määräyksistä tai mitättömistä uhkasakoista. Vieraannuttaminen on lähes riskitöntä toimintaa. Pahin seuraus vieraannuttajan näkökulmasta on se, että lapsi saa etunsa ja oikeutensa mukaisesti tavata toista vanhempaa ja mahdollisesti ylläpitää hyvät suhteet häneen.

Kiusaajan ja vieraannuttajan vastuu toimistaan

Huoltokiusaaminen ja varsinkin sen äärimmäiset muodot tulisi selkeästi huomioida painavampana seikkana lapsen pääasiallisesta asuinkodista päätettäessä kuin nk. status quo eli lapsen vakiintuneet olosuhteet. Eihän kukaan esimerkiksi halua lapsen jäävän kotiin, jossa häntä fyysisesti pahoinpidellään sillä perusteella, että se on lapsen vakiintunut olosuhde. Eristämällä ja kiusaamalla saavutettava lapsen olosuhteiden vakiintuminen ei ole kansantajuisesti oikeudenmukaista saati lapsen edun mukaista. Erityisen raskasta kiusatulle on, jos viranomainen ja/tai oikeuslaitos ei tunnista kiusaamista tai kuka on kiusaaja. Käytännössä viranomaisen passiivisuus tuntuu kiusatusta asian hyväksynnältä ja hänen vanhemmuutensa mitätöimiseltä.

Kun lapsi kieltäytyy tapaamasta toista vanhempaa, tulisi lapsen kanssa pääosin asuvan vanhemman mahdollista vaikuttamista erityisesti tutkia. Kyseessä voi olla lapsen psykologinen kontrollointi. Psykologista kontrollia kuvastaa vanhemman tunkeileva ja manipuloiva toiminta, josta esimerkkejä ovat syyllistäminen, manipulointi, mitätöinti ja rakkauden epääminen (Barber & Harmon, 2002). Negatiivisena kontrollimuotona pidetty psykologinen kontrolli eroaa näin ollen selkeästi behavioraalisesta kontrollista, jonka tarkoituksena on säädellä lapsen käyttäytymistä lasta tukevalla tavalla. Psykologisen kontrollin on ajateltu johtuvan vanhemman tarpeesta suojella omaa valtaansa suhteessa lapseen (Kumpulainen, 2010). KKO 2004:76 ”Yleisesti tiedetään, että lapsi saattaa helposti myötäillä sen vanhemman käsityksiä, jonka luona hän asuu, etenkin jos yhteydenpito toiseen vanhempaan on syystä tai toisesta ollut vähäistä tai tapahtunut epäsuotuisissa olosuhteissa. Toista vanhempaa koskevien kielteisten käsitysten myötäily saattaa myös vahvistua sitä enemmän, mitä kauemmin mainitunlainen tilanne jatkuu ja mitä huonommat vanhempien välit ovat.”

Yleisessä kielenkäytössä käsitteet lähi- ja etävanhempi luovat vähintään mielikuvan vanhempien eriarvoisuudesta, vaikka vanhemmilla olisi yhteishuolto. Yhdenvertaisuutta ei tue myöskään tapaamissopimus, johon kirjataan pääosin vain lapsen oikeus tavata etäällä asuvaa vanhempaa. Käytännössä siis tapaavan vanhemman oikeudet rajoitetaan kuin rikolliselta, vaikka sopimuksen tarkoitus onkin turvata lapsen oikeus. Huomattavaa on, että lapsi voi ilman perusteluja jättää tapaamisoikeutensa käyttämättä täytettyään 12 vuotta. Tähän loppuvat tapaavan vanhemman mahdollisuudet turvata lapsen oikeus molempiin vanhempiin, kun kyseessä on vieraannuttaminen. Tapaamissopimuksen henki antaa lapsen kanssa asuvalle vanhemmalle valtaa suhteessa toiseen vanhempaan lapsen puolesta. Tämän vallan haltijan tulisi olla se vanhempi, joka pystyy erottamaan lapsen tunteet omista tunteistaan. Lain tulkinnan käytännön tulee lähteä molempien vanhempien yhdenvertaisuudesta ja siitä, että lapsi ansaitsee molemmat vanhemmat myös eron jälkeen. Erotilanteessa vanhempien tulisi ensisijaisesti sopia lapsen asioista keskenään. Viranomaispäätösten lähtökohtana tulisi olla se, että vanhemmat jakavat lapsen huollon, asumisen ja tapaamiset tasavertaisesti.

Vanhemmalta, jonka luona lapsi asuu, tulisi vaatia erityistä vastuullisuutta. Tapaajavanhemman ja lapsen asema on käytännössä hyvin heikko, jos toinen vanhempi estää luonaan asuvan lapsen tapaamisia. Sovitusta tai oikeudessa tuomitusta tapaamissopimuksestakin huolimatta tapaamiset saattavat jäädä toteutumatta toisen estäessä tapaamisia. Huomattavaa on, että tapaajavanhemman mahdollinen vastaava toiminta on kriminalisoitu omavaltaisena huostaanottona. Käytännössä ei ole mitään toimivia oikeudellisia keinoja puuttua tapaamisten estämiseen. Ei ainakaan riittävän nopeasti. Tämä voi johtaa siihen, että tapaamiset estetään pitkäksikin aikaa. Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen 2007 ohjeiden mukaisesti tämä ei kuitenkaan välttämättä johda sanktioihin. Päinvastoin. Tämänkaltainen toiminta voidaan palkita yksinhuoltajuudella ja jopa tapaamisten kokonaan lopettamisella. Lapsen oikeuden loukkaaminen siis voidaan tuomita lapsen edun mukaiseksi, jos sitä jatkaa tarpeeksi kauan.

Tavoitteena tasavertaisuus tuomioistuimessa ja sosiaaliviranomaisten edessä

Noin 30000 lasta kokee Suomessa vuosittain vanhempiensa eron. Erojen yhteydessä suuri joukko lapsia menettää yhteytensä toiseen vanhempaan joko kokonaan tai osittain. Tutkimusten mukaan näin käy jopa 2/3:lle lapsista. Nykyisen lain tulkinnanvaraisuus lapsen edusta maksaa yhteiskunnalle paljon pitkittyneinä huoltoriitoina. Näitä tapauksia on vuodessa noin 2500 ja niiden määrä on kasvussa. Jos lain, sosiaalitoimen ja oikeuslaitoksen lähtökohta olisi todellinen yhdenvertaisuus ja tavoite tasavertainen vanhemmuus, huoltoriitoja käsiteltäisiin vain pieni osa nykyisestä. Tämä säästäisi yhteiskunnan varoja miljoonia vuodessa.

Tosiasia on, että tapaajavanhemmaksi jää useimmiten isä. Monella isällä on kiusattunakin vähintään henkinen este lähteä hakemaan lasten asumista luokseen, koska kokee äidin omaavan käytännössä vähintään asenteellisen edun yhteiskunnassamme huoltajuuden riitautuessa. Yhdenvertaisuuden toteutumista sukupuolten välillä lapsen asioista päätettäessä tulee korostaa, seurata ja tutkia. Kysymys on viime kädessä lasten ja vanhempien ihmis- ja perusoikeuksista, jotka eivät toteudu käytännössä. Lasten oikeudesta tuntea ja pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa tulee huolehtia paljon nykyistä paremmin. Vanhemmuuden ei tarvitse eikä tule päättyä eroon. On kestämätöntä, että monelta osin kansallinen lainsäädäntömme ei suoraan tue näitä oikeuksia. Kyseisiä oikeuksia joudutaankin monilta osin vaatimaan Euroopan ihmisoikeussopimusten ja YK:n lastenoikeuksien sopimusten perusteella.

Suomea sitovan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklan katsotaan takaavan jokaiselle oikeuden perhe-elämään. Vanhemman oikeus tavata lastaan on tullut tätä kautta Suomea sitovaksi. Olisi selkeintä, että oikeus tavata lastaan avoimesti kirjattaisiin Suomen lakiin vanhemman oikeutena (ellei hänen vanhemmuudessaan ole todistetusti vakavia puutteita).

Tavoitteet pähkinänkuoressa

Isät lasten asialla -yhdistys koostuu lapsistaan huolestuneista isistä ja asiaamme tukevista kannatusjäsenistä. Yhdistyksemme on asettanut tavoitteekseen seuraavat seitsemän kohtaa:

  1. Vieraannuttaminen on sanktioitava
  2. Huoltokiusaaminen on tunnistettava ja estettävä
  3. Nykyistä lakia on käytännössä noudatettava sekä lain puutteet ja tulkinnanvaraisuudet on korjattava
  4. Viranomaisten toiminta, koulutus ja valtuudet on muutettava ja isien heikko asema parannettava
  5. Tapaamisongelmissa ns. lähihuoltajan osuutta lapsen kieltäytymiseen on erityisesti tutkittava
  6. Vanhempien kohtelun yhdenvertaisuutta ja vanhemmuuden tasavertaisuutta on valvottava tehokkaammin
  7. Tutkimusta lapsen huoltoon ja tapaamisiin liittyvissä asioissa on lisättävä