Lapsen oikeudet ovat erityisiä ihmisoikeuksia

Kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää vietetään 10.12. Tämän johdosta ILA julkaiseen videomuotoisen asiantutijatietopaketin siitä, minkälaisena ongelmana lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta näyttäytyy ihmisoikeuksien näkökulmasta katsottuna.

Seuraavat videotaltioinnit asiantuntijoiden pitämistä puheenvuoroista ovat kaikki ILA:n järjestämistä tilaisuuksista vuosilta 2014-2015. Näiden puheenvuorojen kautta halutaan tuoda esille, että lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta on ihmisoikeusloukkaus.

Suomi on ratifioinut videoilla mainitut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, sekä EU:n perusoikeuskirjan, joiden molempien näkökulmasta vieraannuttaminen on lain vastaista toimintaa.

Mannerheimin lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen
25.4.2014 Kansainvälisen vieraannuttamisen vastaisen päivän tapahtumassa

Iivonen tuo puheessaan esiin, kuinka vieraannuttaminen on EU -tasolla nostettu hyvin merkittävään rooliin. Hän viittaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan merkityksellisyyteen aiheeseen liittyen, jonka artiklassa 24 todetaan: ”Jokaisella lapsella on oikeus ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, jollei se ole lapsen edun vastaista”.

Viesti on selkeä ja yksiselitteinen: Lapsen vieraannuttaminen loukkaa lapsen oikeuksia, ja on lapsen kehitykselle haitallinen.

Iivonen avaa myös yleisellä tasolla ihmisoikeussopimusten luonnetta. Ne eivät ole mitään hyvän tahdon julistuksia, vaan ovat lakina voimassa Suomessa. Lisäksi, ne eivät ole tavallisia lakeja, vaan ihmisoikeussopimuksina ne menevät tavallisen lain yläpuolelle. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tavallista lakia pitää tulkita ihmisoikeusmyönteisesti. Valtion ja kuntien on turvattaja perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

UNICEF:in kotimaan vaikuttamistyön päällikkö Mirella Huttunen
17.11.2015 Lastenhuoltolaki uudistuu -seminaarissa Pikkuparlamentissa

Huttunen pitää puheenvuoron YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, ja erityisesti henkisestä väkivallasta, jota lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ilman muuta on.

UNICEF:in kanta kaikkiin lapsen oikeuksien loukkauksiin, myös henkiseen väkivaltaan ja henkiseen kaltoinkohteluun, on yksiselitteisesti kielteinen. Minkäänlainen lapseen kohdistuva väkivalta ei ole oikeutettua. Eritellen Huttunen käy puheessaan läpi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaa 19, jossa puhutaan henkisestä väkivallasta.

Huttunen nostaa esiin myös lapsen oikeuksien komitean yleiskommentit, jotka hänen mukaansa ovat Suomessa harmittavan vähän tunnettuja. Komitea on antanut Suomelle pitkän listan suosituksia, joista esimerkiksi yhdessä komitea pitää valitettavana, että Suomi ei ole antanut tarpeeksi tietoa lapsiin liittyvistä hyväksikäyttö- ja laiminlyöntitapauksista.

Mirella Huttusen esitys

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila
25.4.2015 Kansainvälisen vieraannuttamisen vastaisen päivän tapahtumassa

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on arvioida ja seurata, kuinka lapsen oikeudet toteutuvat Suomessa. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila avaa puheellaan tämän vuotisen Kansainvälisen vieraannuttamisen vastaisen päivän tapahtuman.

Kurttila pohjaa sanottavansa YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, ja viittaa erityisesti artiklaan, jonka mukaan lapsella on oikeus pitää yhteyttä siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Kurttilan mukaan tästä asiasta ei pitäisi olla epäselvyyttä, mutta Suomessa tässä asiassa selvästikin on epäselvyyttä.

Kurttila toteaa maamme tarvitsevan paljon voimakkaampaa tahtotilaa taata viitatun lapsen oikeuksien sopimuksen artiklan toteutuminen Suomessa. Kyse ei ole aikuisten, eikä vanhempien oikeuksista, vaan kyse on lasten oikeuksista. Nostattavassa puheessaan Kurttila toteaa, kuinka nyt on yhteisen työn aika, jossa lapsi asettuu keskiöön.

LISÄKSI Ihmisoikeusnäkökulman lisäksi Sosiaali- ja terveysministerin puhe vieraannuttamiseen liittyen

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä
17.11.2015 Lastenhuoltolaki uudistuu -seminaarissa Pikkuparlamentissa

Ministeri Mäntylä kuvaa puheenvuorossaan elämysvoimaisesti sitä, minkälaisesta inhimillisen kärsimyksen kirjosta on kyse tapauksissa, joissa lasta vieraannutetaan hänen toisesta vanhemmastaan. Ja minkälainen taakka vieraannuttaminen on sille vanhemmalle, joka ei voi elää perhe-elämää oman lapsensa kanssa.

Mäntylän ydinviesti kiteytyy toteamukseen, jonka hän soisi kaikkien muistavan: ”Kun vanhemmat eroavat, niin vanhemmat eroavat, mutta lapsi ei eroa vanhemmistaan”… emme saa tuottaa lisää ”puoliorpoutta”.

Ministeri Mäntylä korostaa, kuinka eri alojen ammattilaisille tulisi hyvin varhaisessa opiskelujen vaiheessa uskaltaa nostaa vieraannuttamiseen liittyvät asiat esiin, jotta viranomaiskoneiston hyväksikäyttö kiusantekoon estyisi. Asennetasolla tulisi kasvaa ymmärrykseen, että isä ja äiti ovat aivan yhtä tärkeitä vanhempia lapselle.