”vieraskynä-blogi”: Toivon voi heittää menemään.


Julkaisemme välillä näitä ”vieraskynä-blogeja”, tässä taas yksi:

Toivon voi heittää menemään.

Mietin tänään teitä, lapsensa menettäneitä vanhempia. Sinua, joka olet jo katkeroitunut, suuttunut, heittänyt toivon menemään ja ihan syystä. En tuomitse suoraan ketään, joka on eron
jälkeen törmännyt betoniseinään, ex-puolisoon, joka on muuttunut joksikin olennoksi, jolta on kadonnut kaikki ymmärrys ja oikeudentaju. Hän vaikuttaa siltä, että vihaa lapsiaan enemmän
kuin sinua, koska haluaa viedä lapsilta sinut, satuttaa lapsia. Sinut on syösty kurimukseen, jossa pyristelet. Kipuilet, huudat, raivoat, juot, harkitset itsemurhaa. Tiedät, että et ole paha ihminen,
haluat vain olla lastesi kanssa, ihan sitä vain haluat. Olla vanhempi, huolehtia, nähdä lapsesi, ja rakastaa häntä. Et mitään muuta.

Kun ollaan siinä vaiheessa, että voimat ovat loppu, on kovin vaikea enää nähdä yhtään mitään. Ollaan tilanteelle täysin sokeita, syntyy väistämättä pahaa. Sinustakin saattaa tulla
kanteita tehtaileva vaikea exä. Ilmoitat lastensuojeluun, soitat kansanedustajallesi. Huudat nettikeskusteluissa. Parjaat, muutut muuksi. Silloin voi heittää toivon menemään ja silloin sinä
teet sen. Annat periksi, luovutat, et halua jaksaa. Sillä hetkellä, kun sinäkin teet väärin, lapsesi menettävät sinut. Tämän minulle opetti oma puolisoni, samalla kun taisteli oikeudestaan olla isä.

Mistä sellainen vahvuus kumpuaa? Epäilen, että anteeksiantokyky on tärkeimpiä edellytyksiä tällaiseen vahvuuteen. Puolisoni antoi edellisen suhteensa asiat anteeksi kai jo ennen kuin tapasi minut ja on joutunut anteeksiantoa harjoittelemaan siitä asti varsin usein, lasten asiat eivät ole olleet aina kovin yksinkertaisia. En itse välttämättä olisi pystynyt samaan. Nyt kuitenkin tajuan, kuinka tärkeää on antaa anteeksi, kaikki.

Myös on tärkeää erottaa se, että anteeksiantaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyy tilanteen, luovuttaa tai ei tekisi sille
mitään. Anteeksianto vapauttaa sinut toimimaan rauhallisesti ja oikein. Katkeruus syö, jos ei anna anteeksi, jos ei pysty unohtamaan, toivoa ei enää ole. Sinulla on oikeus olla vihainen, vaikka olet jo antanut anteeksi.

Lapsensa menettänyt vanhempi, on puolikas ihminen, rikki räävitty ja revitty. Palavereissa ja perheneuvoloissa kaluttu luu. Yksinäinen ja niin kovin ruhjottu. Silti, tästäkin tunteesta ja
kokemuksista huolimatta kukaan ei voi viedä sinulta pois tosiasiaa, sinä olet vanhempi, sinä olet isä, äiti. Sinun vertasi on siinä lapsessa, geenejä, silmien väri, siellä sinä olet. Niin pitkään kun
lapsi hengittää, hän on sinunkin lapsesi. Voi olla, että lapsesi ei ole nähnyt sinua vuosiin, että lapsesi vihaa sinua, koska näin on kehotettu tekemään. Ehkä lapsesi luulee, että olet hylännyt
hänet. Lapsesi on rikki, kuten sinä. On ehkä turhaa vakuuttaa sinulle, että sitten aikuisena löydätte toisenne. Eihän se mitään nyt auta. Mutta entä, jos se juuri on se toivo, jolla jaksat tämän hetken. Älä heitä sitä menemään. Ole valmis, pidä itsesi sellaisena ihmisenä, että pystyt kertomaan minä hetkenä hyvänsä lapsellesi, näin minä tein, näin sanoin, näin tapahtui. Silloin on toivoa, teillä
molemmilla.

Terveisin , uusperheen äiti ja äitipuoli, ex-puoliso ja yhteishuoltaja