Vanhemman armoilla


On aika naivia ja joskus jopa kaksinaamaista puhua lapsen omasta oikeudesta. Mitä mahdollisuuksia lapsella todellisuudessa on toteuttaa tai vaikuttaa omien oikeuksiensa toteutumiseen? Tosiasia on, että lapsi voi toteuttaa omia oikeuksiaan vain ja ainoastaan jos molemmat vanhemmat sen sallivat. Lainlaatija tulee lapsen avuksi vasta jos lapsen oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen loukataan.

Lapseen kohdistuva negatiivinen manipulointi, psykologinen kontrolli ja muunlainen henkinen väkivalta on tavallista jos lasta pyritään vieraannuttamaan toisesta vanhemmasta. Tällöin on lapsen kuitenkin vaikea ja joskus mahdotontakin purra häntä ruokkivaa kättä. Lapsi haluaa rakkautta molemmilta vanhemmilta. Jos lapsi asetetaan puun ja kuoren väliin hän todennäköisesti valitsee sen vanhemman rakkauden tavoittelun jonka luona hän pääosin asuu.

Maamme korkein oikeus on vuonna 2004 päätöksessään 76 todennut seuraavasti: ”Yleisesti tiedetään, että lapsi saattaa helposti myötäillä sen vanhemman käsityksiä, jonka luona hän asuu, etenkin jos yhteydenpito toiseen vanhempaan on syystä tai toisesta ollut vähäistä tai tapahtunut epäsuotuisissa olosuhteissa. Toista vanhempaa koskevien kielteisten käsitysten myötäily saattaa myös vahvistua sitä enemmän, mitä kauemmin mainitunlainen tilanne jatkuu ja mitä huonommat vanhempien välit ovat.”

Korkein oikeus toteaa päätöksessään mitä tapahtuu. Se mitä jää ääneen sanomatta on vanhemman vaikutus tulokseen. Ihan kuin lapsi omisi vanhemman käsitykset toisesta vanhemmasta ilman, että ne syötetään lapselle vanhemman toimesta. Korkein oikeus on kuitenkin oikeilla jäljillä kun toteaa kumman vanhemman käsityksiä lapsi alkaa myötäillä. Tapaavan vanhemman yritykset vieraannuttaa lapsi lapsen kanssa asuvasta vanhemmasta todennäköisesti vain ajavat lapsen tiukemmin lähihuoltajan syliin.

Lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin Suomessa vuonna 1984. Onko lainlaatijan siis helpompaa uskoa vanhempien syyllistyvän ruumiilliseen kuritukseen kuin henkiseen? Tavoite vieraannuttaa toinen vanhempi lapsen elämästä on lähtökohtaisesti lapsen oikeuden vastainen tavoite. Onko siis vaikea uskoa, että tämän tavoitteen omaava vanhempi on valmis rikkomaan myös lapsen oikeutta henkiseen koskemattomuuteen saavuttaakseen oman tavoitteensa?

Välillä hämmästyttää kuinka sivulliset ovat valmiita hyvinkin helposti uskomaan lapsen omaan tahtoon luopua toisesta vanhemmastaan. Eikä pelkästään sivulliset vaan myös viranomainen ja vaikka perheneuvolan lasten psykologikin voi olla valmis uskomaan lapsen ”omaan tahtoon” huoltoriidassa, vaikka toteaisi lapsen olevan lojaalisuus ristiriidassa. Tunteeko kukaan tapausta, missä olosuhdeselvittäjät, perheneuvolan psykologit tai tuomari olisi tullut siihen tulokseen, että lasta selvästi manipuloidaan toista vanhempaa vastaan? Asiantuntemus vieraannuttamisesta ja sen vaikutuksesta lapseen on aivan liian heikoilla maassamme. Kunnes tilanne ymmärretään ja löytyy tahto korjata asia, ovat lapset ja lapsen oikeus vanhemman armoilla. Haluaisitko sinä oman lapsesi olevan vieraannuttajan armoilla?