Tapaaminen velvollisuudeksi


Vuonna 1999 Päivi Räsänen (skl) teki kirjallisen kysymyksen lapsen tapaamisoikeuden toteuttamiseksi. Räsänen totesi saamansa palautteen johdosta ongelman olevan se, ettei erolasta tapaavalle vanhemmalle ei ole lakia, joka vaatisi noudattamaan oikeuden päätöstä tai kirjallista tapaamissopimusta. Silloinen oikeusministeri Johannes Koskinen totesi vastauksessaan: ”Sellainen tapaaminen, johon vanhempi saapuisi vastoin tahtoaan ja ainoastaan välttääkseen uhkasakon tuomitsemisen, ei varmaankaan edistäisi lämpimän ja luottamuksellisen suhteen luomista lapsen ja tapaavan vanhemman välille, mikä on tapaamisoikeuden tarkoitus. Myös lapsesta saattaisi olla masentavaa ajatella, että isä tai äiti käyttää tapaamisoikeutta vain sen vuoksi, että hänet on siihen uhkasakoilla pakotettu.”

Oikeusministeri Koskinen hylkäsi Räsäsen esityksen sinänsä perustellusti, mutta liian mustavalkoisesti. Miksi ei voitaisi pohtia tapaamisen olevan velvollisuus niille jotka ovat valmiita ja halukkaita tapaamaan lapsiaan sopimuksen mukaisesti? Näille vanhemmille voitaisiin laittaa tapaamissopimukseen oma ruksinsa jossa tapaajavanhempi sitoutuu tapaamiseen vaikkapa sitten lakiin sakon uhalla. Itse ainakin olisin valmis tuon kohdan rastittamaan. Kiusaus luovuttaa tapaamisista olisi vaikeampaa vaikka lähihuoltaja kuinka yrittäisi tehdä elämästä vaikeaa ja saada luovuttamaan lapsen tapaamisista.

Ajatus on mielenkiintoinen. Miten saataisiin vaikkapa mukaan asian edistämiseen vaikkapa YVPL? Heistä vieraannuttamista suurempi ongelma on lapsensa hylkäävät isät. Mitä siis tapahtuisi jos tapaaminen olisikin tapaajavanhemman velvollisuus sakon uhalla? Kuinka moni lähihuoltaja olisi ihan oikeasti valmis tähän? Miten vieraannuttaja lähivanhempi suhtautuisi asiaan? Tasavertaisuuden nimissähän tulisi lähihuoltajalle vastaavasti suoraan määrätä sakko jos hän oikeudettomasti estää tapaajavanhempaa suorittamasta velvollisuuttaan. Veikkaan, että sitten vaadittaisiin, että velvollisuuden tulisi koskea kaikkia tapaajavanhempia eikä vaan niitä jotka haluavat tavata lastaan.

Kaikkia ei kuitenkaan voi vaatia tapaamaan lastaan. Eikös se periaate ollut, että pehmeillä keinoilla ja muutoksen pitää syntyä vapaaehtoisesti vanhemman päässä? Vieraannuttajan edun mukaista ei ole velvoittaa tapaajavanhempaa tapaamaan. Tässä saattaisikin olla oiva keino vieraannuttajan tunnistamiseen. Vieraannuttaja kun ei suostu sopimukseen jossa hänellä ei ole valtaa oikeudettomasti estää tapaamisia.

Asiaa voisi kehittää myös hieman pidemmälle. Esimerkiksi jos tapaaja on valmis siihen, että tapaaminen on velvollisuus, voisi tapaamissopimuksessa olla vakiona lause: ”Lähihuoltajan muutto toiselle paikkakunnalle kun sopimuksen tekohetkellä on sovittu aiheuttaa lähihuollon siirron tapaajavanhemmalle.”

Avainsanat: , ,