Tapaajavanhempi – uhka uusperheelle ja yhden vanhemman perheelle ?


Kun lapsen vanhemmat eroavat, hajoaa lapsen niin kutsuttu alkuperäinen ydinperhe. Koska lasta ei tietenkään voi jakaa kahteen tulee toisesta vanhemmasta lapsen kanssa pääosin asuva vanhempi ja toisesta lapsen tapaajavanhempi. Noin 10 prosenttia vanhemmista päätyy nk. vuoroasumiseen. Pienen pieni osa vanhemmista päätyy ratkaisuun jossa lapsi asuu aina samassa osoitteessa ja vanhemmat muuttavat lapsen luo omalla vuorollaan.

Suurin osa vanhemmista pääsee eron jälkeen sopimukseen lasta koskevista asioista. Suurin osa noudattaa näitä sopimuksia ainakin kohtuudella. Jotkut vanhemmat eivät edes tarvitse sopimusta. Osa lapsen tapaajavanhemmista luopuu lapsen tapaamisista. Tähän ei ole yhtä syytä vaan joskus kyseessä on oma valinta ja joskus kyseessä on luovuttaminen pakon edessä. Mikä sitten joskus ajaa lähihuoltajan vaikeuttamaan lapsen tapaamisia siten, että tapaajavanhempi luovuttaa? Miksei joillekin kelpaa ”vapaat” viikonloput?

Yksi vastaus voi olla se, että joillekin vanhemmille ero toisesta tarkoittaa kokonaisvaltaisesti eroa toisesta. Tämä pitää sisällään myös lapsen erottamisen toisesta vanhemmasta. Toisesta vanhemmasta on tullut häiriötekijä joka estää oman onnen täydellisen toteutumisen. Uusperheellä yritetään korvata ydinperhe. Kuka nyt uusperheessä haluasi elää jos on mahdollista elää ydinperheessä. Tällöin tapaajavanhemmasta tulee ikävä muistuttaja siitä, ettei kyseessä ole oikea ydinperhe. Niin kauan kuin lapset tapaavat tapaajavanhempaa lapsikin tietää ettei uusperhe ole se alkuperäinen perhe.

Vieraannuttaja pyrkii usein sitomaan uusperheen uuden kumppanin olemaan ”oikea” vanhempi. Tämä mahdollistetaan valeilla vanhasta kumppanista uudelle kumppanille. Varsinkin miehillä tuntuu olevan luontaista tarvetta toimia pelastavana ritarina kun neito on hädässä. Valheet toisen miehen pahuudesta uppoavat yleensä uuteen kumppaniin kuin veitsi voihin. Monesti vieraannuttaja saa uuden kumppaninsa mukaan toista vanhempaa vastaan. Valheella alustettu suhde ei kuitenkaan kestä kovin pitkään. Toisaalta yhteinen vihakampanja toista vanhempaa vastaan voi toimia myös yhdistävänä tekijänä. Tällöin uusperheen muut haasteet eivät pääse nousemaan pinnalle.

Pääosin useimmat ihmiset kaipaavat kumppania vierelleen. Pahimmillaan eron seurauksena voi lapsi joutua toimittamaan sitä kumppanin virkaa. Ei siis seksuaalisessa mielessä. Tällöin vanhempi kokee lapsen olevan hänen perhettään, mutta ei sen toisen vanhemman perhettä. Kukapa sitä nyt haluasi joutua lainaamaan omaa perhettään ihmiselle jota ei voi sietää silmissään. Toisesta vanhemmasta tuleekin uhka oman perheonnen toteutukselle. Mietipä itse haluaisitko sinä, että esimerkiksi naapurisi tulee kertomaan miten sinun pitäisi kasvattaa lastasi. Tuskinpa.

Tämän kaltaista itsekästä käyttäytymistä kuitenkin esiintyy. Saavuttaakseen oman onnensa nämä ihmiset ovat valmiita vaikkapa perättömiin insestisyytöksiin. Kohdevanhempi kokee henkisen raiskauksen kun häntä syytetään asioista mitä hän ei ole tehnyt. Pahimmillaan omaa onneaan tavoitteleva vanhempi saa mukaansa sukulaiset, ystävät ja viranomaiset. Kohdevanhempi raiskataan henkisesti seuraavan kerran kun tuomari ilmoittaa olevan lapsen edun mukaista, ettei hän enää ole huoltaja ja kyseessä on lapsen oikeus tavata häntä eikä hänen oikeutensa tavata lasta. Tämä oikeus lapsella onkin niin kauan kun lapsi pystyy vastustamaan omaa onneaan tavoittelevaa vanhempaa.

Vieraannuttaminen onnistuu johtuen lapsen luontaisesta lojaalisuudesta sitä vanhempaa kohtaan jonka luona pääosin asuu. Jatkuvassa lojaalisuusristiriidassa oleva lapsi ratkaisee ongelman yleensä menemällä lähihuoltajan puolelle. Koska me aikuiset valitsisimme toisin, uskoo viranomainenkin usein virheellisesti lapsen omaan tahtoon ja tapaajavanhemman pahuuteen. Kuinkahan monta kertaa vieraannuttaja vanhempi on käräjillä onnistunut syrjäyttämään vanhemman joka todennäköisesti olisi ollut lapselle parempi lähihuoltaja?