Pienemmän pahan käytäntö


Lapsen tapaamis- ja huoltoasiat herättävät tunteita. Näin myös eduskunnassa. Kun googlaa kirjallinen kysymys ja tapaamisoikeus saa vastaukseksi 65 kirjallista kysymystä vuodesta 1999 tähän päivään.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vex3000.sh?kanta=veps8999&ASIASANAT=Tapaamisoikeus&PALUUHAKU=%2Ftriphome%2Fbin%2Fvex6000.sh

Kaikki haluavat lapsen parasta. Toiset ovat huolissaan lapsen pakottamisesta tapaamaan mielestään kelvotonta vanhempaa. Toiset haluavat pakottaa tapaavan vanhemman tapaamaan lasta. Toiset taas ovat huolissaan siitä, ettei lapsi saa tavata toista vanhempaansa, vaikka tämä niin haluaisi.

Jos kaikki vanhemmat puhuisivat totta, niin asiat voitaisiin varmasti järjestää lapsen edun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Ikävä kyllä näin ei tapahdu. Jos esimerkiksi haluaa eron jälkeen omia lapsen itselleen, on toisen syyttäminen väkivaltaisuudesta oiva keino saavuttaa tavoite. Pelkkä uhan tunne riittää. Tällä pelataan toinen vanhempi pois perheyhtälöstä.

Perättömästi syytetylle vanhemmalle tämä on rankka kokemus. Toisen ”kokemaa” uhkaa vastaan on vaikea puolustautua. Harva vanhempi kestää tämän hermostumatta ja turhautumatta. Turhautuminen ja hermostuminen kohdistuu yleensä sosiaaliviranomaisiin ja tuomioistuimeen, koska jos vääryyttä on tapahtunut, niin viranomaisen passiivisuuskin on vääryyttä kohdanneelle käytännössä kannanotto väärintekijän hyväksi. Näille instansseille hermostuminen tuottaa harvoin lapsen edun mukaista lopputulosta. Hermostuminen, vaikkakin syystä, on viranomaiselle signaali siitä, että toinen voi todellakin olla uhka.

Sosiaaliviranomainen ja tuomioistuin näyttävät toimivan ”pienemmän pahan käytännön” mukaisesti. Ilmeisesti on olemassa myös vanhempia, jotka ovat valmiita tapaamaan lapsiaan vain eksää ja lapsiaan kiusatakseen. On myös olemassa vanhempia, jotka väittävät totuuden vastaisesti toisen vanhemman olevan uhka ja myrkyttävät lapset uskomaan samaa. Sekava soppa. Väärinkäytöstä tapahtuu ja viattomat saavat kärsiä sen takia. Tämä on todella julmaa. Useimmille vanhemmille lapsi on omaa itseä tärkeämpi. Näille väärin toimiville vanhemmille he ovat itse lasta tärkeämpiä.

Selvää on, että todellista uhkaa kokeva vanhempi on huolissaan siitä, joutuuko luovuttamaan lapsen vaaralliselle vanhemmalle. Tällainen vanhempi voi kallistua vastustamaan esimerkiksi Pauli Kiurun lakialoitetta tapaamisen estämisen kriminalisoimiseksi. Hänen valintansa voi olla, että mieluummin joku hyvä vanhempi menettää yhteytensä lapseen kuin se, että hänen oma lapsensa voisi mahdollisesti lain vuoksi joutua vaaraan. Sinänsä ymmärrettävää. Reilumpaa ehkä kuitenkin olisi vaatia asian perusteellista selvittämistä ja selkeitä kansantajuisia lakeja riidan ennaltaehkäisemiseksi.

Todennäköistä on, että tuhannet lapset ovat menettäneet hyvän isän vain, koska toinen vanhempi on niin halunnut. Todennäköistä on, että näin on käynyt myös joillekin äideille. Pienemmän pahan käytännön mukaan lapselle riittää yksikin vanhempi. Riidan aiheuttaminen, sopimusten noudattamatta jättäminen ja piittaamattomuus yhteishuollon periaatteista ei vakiintuneen käytännön mukaan tee vanhemmasta huonoa vanhempaa. Ilkeästi ja oikeuskäytäntöjä tutkien voisi sanoa, että lähivanhemman kuitenkin tekee. Ainakin riitatilanteessa.

Eduskunta – valtiopäiväasiat

www.eduskunta.fi

Avainsanat: , , , ,