Onkohan olemassa ero-oireyhtymä?


Onko sinun mahdotonta saada aikaan järkevää keskustelua entisen kumppanisi kanssa? Joudutko jatkuvasti ongelmiin kun toinen tulkkaa tapaamissopimusta yhteyttä vähentävästi? Kerrotaanko sinusta totuudenvastaisia asioita viranomaisille, ystäville ja sukulaisille? Onko tätä jatkunut yli 2 vuotta? Oletko jossain vaiheessa kyseenalaistanut itsesi ja epäillyt, että ongelma oletkin sinä itse? Saako entinen kumppanisi puhtaat paperit viranomaisilta ja mielenterveyden ammattilaisilta?

Jos vastasit useimpiin kysymyksiin kyllä, olet todennäköisesti epäillyt entisen kumppanisi mielenterveyttä ainakin jossain vaiheessa. Olet varmaan myös ihmetellyt miksi muut eivät näe samaa mitä sinä näet ja miksi hänen epäloogiset valheensa uppoavat viranomaiseen ja sinun totuuttasi pidetään valheena. Olet ehkä jossain vaiheessa miettinyt tietääkö hän valehtelevansa vai uskooko hän jo omiin valheisiinsa. Onko toiminta taitavaa strategiaa vai tiedostamatonta hyvässä uskossa tehtyä pahuutta?

Tuntuu siltä, että on ihmisiä jotka eron jälkeen muuttuvat täysin tunnistamattomiksi entiselle kumppanilleen. Sinua kohtaan ei tunneta moraalisääntöjä eikä sinun vanhemmuutesi merkitse hänelle enää mitään. Paitsi todennäköisesti uhkaa hänen vanhemmuudelleen. Muuten he tuntuvat pärjäävän elämässään eikä heillä välttämättä ole ongelmia muiden kuin sinun kanssasi. Toki kriittinen kommentointi hänen toimintaansa sinua kohtaan karistaa nämä kommentoijat lähipiiristä hyvin nopeasti.

Paljastuuko ihmisen todellinen persoonallisuus eron jälkeen vai synnyttääkö ero jossa on lapsia mukana jonkinlaisen häiriötilan joka jatkuu ja jatkuu? Normaalit kanssakäymisen normit eivät enää toimi. Jotenkin he tuntuvat ymmärtävän kaiken tekemäsi tai sanomasi väärin. Aivan kuin joku filtteri päässä vääristäisi luetun viestin tai puhutun asian joksikin aivan toiseksi. Toisaalta aina aika ajoin tuntuu filtteri poistuvan ja tulee yllättäen ikään kuin selvä hetki. Usein tämän jälkeen seuraa pahempi hetki.

Tukholman-syndrooma termiä ei ollut olemassa, ennekuin psykologi Nils Bejerot käytti sitä vuonna 1973 kertoessaan uutisissa pankkivankien käytöksestä pankkiryöstössä. Termi otettiin psykologien käyttöön maailmanlaajuisesti, koska oireet olivat tuttuja panttivankeina olleilla ihmisillä, mutta kukaan ei vain ollut antanut ilmiölle nimeä.

Tämä laittaa miettimään mistä oikein on kyse. Voiko normaali ihminen sairastua erossa tällä tavalla? Tukholman-syndrooman laukaisija toimi kuoleman pelko. Tämä sai uhrit unohtamaan oman moraalinsa ja arvonsa ja menemään pankkiryöstäjän puolelle. Mikä saa vanhemman mustamaalaamaan toisen vanhemman, keksimään vääriä syytteitä väkivallasta tai jopa insestistä? Kyse ei ole parisuhteen menetyksestä koska pahantekijä voi olla jättäjä tai jätetty. Pelko lapsen menettämisestä lienee voimakkaampi motiivi kuin kosto. ONKOHAN OLEMASSA ERO-OIREYHTYMÄÄ?