Onko toimiva erovanhemmuus liian kallista yhteiskunnalle?


Miksi? – on kysymys jonka erovanhempi kysyy useammin kuin kerran joutuessaan keskelle huoltokiusaamista. Miksi yhteiskunta ei auta? Miksi lainlaatija ei puutu epäkohtiin? Miksi sosiaaliviranomainen näyttää suosivan lähihuoltajaa? Miksi oikeudessa tulee turpaan? Miksi lapsi kieltäytyy tulemasta tapaamisiin?

Oikeusministeriön ratkaisu nk. huoltoriitoihin on sovittelu. Tällä näytetään haettavan ensisijaisesti kustannussäästöjä yhteiskunnalle. Tästäkö siis on kysymys eikä todellisesta lapsen edusta tai oikeudesta? Onko todellakin liian vaikeaa kehittää toimintamalli joka ensisijaisesti ohjaisi vanhemman toimimaan oikein ja toisekseen selvittäisi mikä todellisuudessa olisi lapsen edun mukainen ratkaisu?

Onhan ihan selvää, että jotain on mennyt pieleen jos lapsi kieltäytyy tapaamasta toista vanhempaansa. Selvää tietenkin on, ettei kirkuvaa lasta kukaan halua pakottaa poliisikyydillä tapaajavanhemman luo, mutta eikö olisi tärkeää selvittää miten tähän tilanteeseen on tultu? Aina syy ei ole siinä tapaajavanhemmassa.

Lapsi on lojaalisin sille vanhemmalle jonka luona pääosin viettää aikaansa. Tätä lojaalisuutta voi halutessaan käyttää väärin hyväkseen. Rakkauden voi laittaa kortille ja osoittaa ilmeillä, eleillä ja epäsuoralla viestinnällä ettei halua lapsen menevän toisen vanhemman luo.

Jos valta kieltäytyä tapaamisista jätetään lapselle, niin mitä lapsi siitä oppii? Mitä tekee lapselle se häpeä jos lapsikin tietää kieltäytyvänsä koska lähihuoltaja niin haluaa? Yhdistyksemme tavoitteissa on suoraan vaadittu, että lapsen kieltäytyessä tapaamisista on lähihuoltajan vaikutusta asiaan erityisesti tutkittava.

Miksi tätä tutkintaa sitten ei perusteellisesti tehdä tai edes kehitetä mallia jolla lapsi saadaan tapaamisiin. Valvotut tapaamiset eivät ole tapa jolla vieraannutettu lapsi saatetaan vieraantumattomaksi. Lapsella pitää olla myös lähihuoltajan henkinen lupa tapaamisiin.

Vieraannutettu lapsi esittää absurdeja perusteluja kieltäytymisen perusteeksi. Toista vanhempaa ei haluta tavata koska siellä pitää vaikka syödä aterimilla tai siellä on nukkumaan menoajat. Pitääkö lapselle jättää vastuu kieltäytyä näillä perusteilla? Onko tapaajavanhemman sallittava lapsen olla noudattamatta pöytätapoja ja luovuttava nukkumaan menoajoista vai olisiko lapselle parempi, että tämänkaltaisia perusteluja hyväksyttäisi?

Jos syitä lapsen kieltäytymiseen ei perusteellisesti tutkita, antaa tämä vieraannuttavalle vanhemmalle aseen jolla hänen tavoitteensa toteutuu. Eikö yhteiskunta välitä minkälainen vanhempi lasta kasvattaa varsinkin silloin kuin olisi myös toinen vanhempi josta valita? Onko kyse yhteiskunnan lyhytnäköisestä tavasta välttää kustannuksia vaikka nykyjärjestelmää perustellaan lapsen edulla ja oikeudella? Onko toimiva erovanhemmuus liian kallista yhteiskunnalle?