Lapsen aikaa


Vieraskynäblogeja:

LAPSEN AIKAA

Monet vanhemmat ajattelevat lapsen ajan olevan heidän aikaansa. Minun ajallani ei mennä isälle/äidille. Teidän ajalla voitte sitten tehdä siellä mitä haluatte ja nähdä isääsi/äitiäsi, nyt on minun aikani olla sinun kanssasi. Tämä ajatusjatkumo on ikävän yleinen ja jakaa lapsen elämän kahtia ja lapsen siinä samalla. Ihan niin kuin lapsen elämän voisi jakaa kuten työajan ja vapaa-ajan. Isän aika ja äidin aika, äidin perheen ja isän perheen aika. Missä on lapsen oma aika ja elämä?

Lasketaan kuinka monta tuntia lapsi oli isän perheen juhlissa äidin ajalla, sehän pitää korvata. Ensi viikon sunnuntaina lapset tulevat sitten sen neljä tuntia aikaisemmin, koska aika on kortilla. Eihän se käy, että minun aikaani käytetään jossain muualla. Vanhemmalla on ensisijainen oikeus lapseen ja lapsen aikaan, kun paperilla lukee, että lapsi on minun luonani, silloin ollaan minun ajallani, eikä kenenkään muun.

Itse en ole koskaan laskenut tunteja, en päiviä, en yhtään mitään. Korkeintaan ”toisinpäin” ja vihjannut isälle hienovaraisesti, että pitäisikö teidän nähdä, kun poika ei ole pitkään aikaan ollut luonasi. Ajatus lapsen ajan omistamisesta on mielestäni kieroutunut ja täysin käsittämätön ja minulle on mysteeri miten joku voi itselleen perustella sen olevan oikein. Ehkä jos lapsi on huomattavasti vähemmän toisen
vanhemman luona, silloin sitä voikin pitää kynsin ja hampain kiinni, mutta silloin se usein on oikein.

Siinä pidetään kiinni samalla lapsen oikeudesta olla myös toisen vanhemman luona, ei pelkästään minun ajastani. Mutta, entä jos äidinäidin hautajaiset ovatkin sinun viikonloppunasi, tai äitipuolen isän? Tiedän tapauksia, joissa ei ole joustettu, koska silloin on MINUN aikani olla lapsen kanssa. Lapsi ei ole saanut lupaa
tulla läheisensä hautajaisiin, lapsi ei ole nyt sinun, vaan minun. Lapsi on nyt minun luonani, ei sinun.

Jos sinun ajallasi on lapsen maksullinen retki koulussa, sinä maksat, se on sinun ajallasi. Jos lapsi pitää viedä lääkäriin, sinä maksat, se tapahtuu sinun ajallasi, jos et halua maksaa niin palauta lapset sitten minulle. Näinkin olen kuullut sanottavan. Tässä em. tapauksessa elatusmaksut menivät runsaina sinne sanojalle ja lapsi lääkäriin, lasku lapsen lääkärikäynnistä tietenkin sille jonka luona lapsi oli. Oliko se oikein, ei kai. Ei jaksanut välittää, koska lääkäriin mennään on se kenen aikaa hyvänsä, jos lapsi lääkäriä tarvitsee.
Lapsen rippileiri saattaa sattua juuri sinun viikollesi ”vahingossa” ja koska se on sinun aikaasi, niin ei voi mitään, se nyt vaan sattui siihen ja lapsi on luonasi, vaikka onkin leirillä. Lapsi on ”itse” järjestänyt
viikonloppuvierailun juuri tälle viikonlopulle, kyllähän lapsen pitää saada omasta ajasta päättää. Kas, asiat voi selittää ja järjestää päälaelleen, jos se vaan MINUN aikani eduksi on ja sinulta pois.

Tämä kaikki vääristely aiheuttaa usein sen, että lähtee leikkiin mukaan, vääristelijän säännöillä. Alkaa itsekin laskemaan tunteja ja pyytää korvaamaan menetettyä minun aikaani lapsen kanssa. Se on väärin, pitäisi silti ymmärtää, että et omista lapsesi aikaa, se on lapsesi elämää ja olemista. Olisi hyvä opetella tasapainoilua. Kuinka olla rehellisesti lapsen oikeuden puolella ja omasta itsekkyydestä poispäin.

Hyvin vaikeaa se on. Tällaisia minun ajastani puhujia vastaan ei mikään järkipuhe tehoa, kokeiltu on. Jos ihminen katsoo omistavansa lapsen ajan, ollaan jo sen verran kieroutuneita, että puhuminen on turhaa. Kun pystyy perustelemaan ajatuksen lapsensa elämän ja ajan omistamisesta itselleen oikeaksi, jossain on niin pahasti jotain vialla, että sitä on äärimmäisen hankala korjata. Ei auta perheneuvolan selitykset, ei lastenvalvojan, ei lapsen ja kaikista vähiten sen muualla asuvan vanhemman.

Mutta, kun lapsi kasvaa, hän automaattisesti alkaa kapinoida vanhempiaan vastaan, myös sitä joka katsoo omistavansa lapsensa ajan. Pidä huoli, että se et ole sinä, sillä on kipeää huomata, että lapsi määrää itse ajastaan ja elämästään ja olit väärässä. Huomaat, että yrittämällä omistaa lapsesi, olet saanut välinne pilattua turhalla vallankäytöllä ja ajoit lapsen pois luotasi, pitämällä häntä väkisin omistuksessasi.

Tytärpuoleni sanoin: Jos vanhempi ajattelee omistavansa lapsensa ajan, lapsi oppii, että se on ihan normaalia ja miellyttää vanhempaansa ajattelemalla, että on äidin aika ja isän aika, ei lapsen. Tämä ajatus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lapsen ajatusmaailmaan ja vääristää koko elämän. Olin isän luona pienempänä vähemmän ja en nähnyt siellä ystäviä, koska luulin, että silloin kuuluu olla siellä ja kotona isän luona.

Syy miksi halusin olla lopulta puolet ajasta isällä, oli se, että halusin elää normaalia elämää molempien luona, en tulla salaa äidin ajalla isälle, tai olla aina kotona isän luona, koska luulin, että niin minun kuuluu tehdä. Miellyttäminen oli raskainta, se on jatkuvaa tasapainottelua. Liiallinen toisen elämän organisointi
tappaa toisen oma-aloitteisuuden. Avioeroperheessä pitäisi pienestä pitäen alkaa kysymään lapselta hänen tahtoaan ja tuomaan lapsen omaa tahtoa läpi. Ei sitä mitä vanhemmat luulevat lapsen tahtovan,

vanhemmat luulevat tietävänsä mitä lapsi tahtoo ja järjestävät asiat oman luulonsa mukaan. Lapsen omaa mielipidettä pitää pienestä pitäen alkaa tukemaan ja asioita voi kokeilla ja selvittää mikä kulkemistyyli lapsesta tuntuu parhaimmalta. Älyttömintä oli se, että minulta kysyttiin oikeudessa mitä haluan, mutta en saanut kokeilla ja sitten kertoa mitä haluan. Ei lapsi ymmärrä jos ei ole saanut kokeilla eri vaihtoehtoja, teoriasta lapsi ei osaa sanoa ja arvioida onko se sopiva hänelle.

Nyt 19-vuotiaana haluaisin sanoa sille pienelle tytölle, joka eli äidin ja isän ajalla, että olisi ollut hyvä vaikka karata kaverille, silloin kun vanhempi yritti määrätä ajastani tai omistaa sen. Ehkä se olisi herättänyt vanhemmat miettimään mitä minä haluan. Yritä jaksaa, jossain vaiheessa sinulla on tarpeeksi voimaa ja viisautta sanoa mitä sinä oikeasti haluat ja jopa toimia sen mukaan.

Terveisin Uusperheen äiti ja äitipuoli, ex-puoliso ja yhteishuoltaja