Kuka muka vieraannuttaa?


Vieraannuttaminen on tietyllä tavalla noussut tuntemattomuudesta asiaksi jota on käsitelty mediassa, mielipidekirjoituksissa, eduskunnassa kirjallisina kysymyksinä ja jopa lakialoitteessa. Silti löytyy ihmisiä ja ryhmiä jotka kieltävät ilmiön olemassa olon. Onko siis liian vaikeaa uskoa kenenkään toimivan näin lapsen edun vastaisesti, ainakaan tahallisesti.

Kun tätä työtä on tehnyt Isät lasten asialla Ry:ssä ja sitä ennen Isät lasten asialla ryhmässä jo noin 3 vuotta kuunnellen ja haastatellen lähinnä tapaajavanhempia on minulle syntynyt kuva vieraannuttajista. Toki kuva on siis vain kolikon toiselta puolelta. Voi olla, että suhtautuisin ihmisten kertomuksiin toisella tavalla ilman omaa vastaavaa kokemaa. Niin uskomattomilta jotkut tapaukset kuulostavat. Eniten kuitenkin aina hämmästyttää se kuinka vieraannuttaja tuntuu porskuttavan ilman, että kukaan siihen juurikaan puuttuu.

Harva tunnustaa olevansa vieraannuttaja. Oikeudessa ketään ei nimetä päätöksissä vieraannuttajaksi (tai ainakaan ei usein) vaan vanhemman voidaan todeta esim. tuntevan vihaa tai epäluottamusta toista vanhempaa kohtaan joka on johtanut tapaamisen estämiseen jolle ei löydy perusteita. Varsinaisia tahallisia lapsen manipuloimisia toista vanhempaa vastaan, jotta tämä kieltäytyisi tapaamisista, en tiedä ainakaan itse oikeudessa todetun. Myöskään psykologista kontrollia en ole nähnyt todettavan lukemissani oikeuden päätöksissä.

Keitä nämä vieraannuttajat sitten ovat? Mikä on heidän motiivinsa ulospäin niin vastenmieliseen toimintaan? Itse jaottelen vieraannuttajat seuraavasti: kostajat, riippuvaiset, omistajat ja pelkääjät.

Kostaja kostaa toiselle joko omia tekemisiään, toisen tekemisiä tai kuviteltuja tapahtumia. Tuo omia tekemisiä voi kuulostaa oudolta, mutta joidenkin vaan täytyy saada syyllinen myös omille ”pahoille” teoille.

Riippuvainen on riippuvainen lapsesta ja lapsi on häntä varten, vaikka ulospäin esittää olevansa lasta varten. Lapsesta saattaa tulla riippuvaiselle puolison korvike joka kannattelee riippuvaisen psyykeä.

Omistaja kokee omistavansa lapsen. Toinen vanhempi ei hänen mielestään ole lapselle yhtä tärkeä tai sillä ei vaan ole väliä. Omistaja haluaa kontrolloida lapsen asioita. Asiat pitää hoitaa hänen tavallaan ja hänen määräämällään ajalla.

Pelkääjä pelkää menettävänsä lapsen ja pyrkii estämään tämän varmistamalla oman asemansa lapsen elämässä. Esimerkiksi toisen vanhemman uusi parisuhde saattaa laukaista vieraannuttamisen kun syntyy pelko omasta vanhemmuudesta.

Määrittelyt ovat toki karkeita, mutta joka tapauksessa kukin näistä ryhmistä on valmis ylittämään valehtelun kynnyksen ja alittamaan moraalisen kynnyksen. Kun tämä on tehty, ei paluuta normaaliin enää ole. Tietysti vieraannuttaja sanoo tekevänsä kaiken lapsen edun takia. Tuomarien ja sosiaaliviranomaisten olisi syytä tarkastella toimia myös em. ryhmien motiivien kannalta, jotta lapsen parhaalla ratsastavien kostajien, riippuvaisten, omistajien ja pelkääjien todelliset motiivit paljastuvat.