Kuinka vähän tapaamista on jo lapsen edun vastaista?


Kun katsoo tutkimustilastoja, on nk. huoltoriidan vastakkainasettelu selvä. Toinen vanhemmista pyrkii rajoittamaan toisen vanhemman yhteyttä lapseen. Samalla pyritään usein myös viemään lapsen huolto vain omiin nimiin. Kuulostaako itsekkäältä? No itsekästähän se onkin. Kyllä se on selvää luokan hitaimmallekin. Tästä syystä tuo itsekkyys on naamioitava.

Tapaamisesta ja yhteishuollosta on siis tehtävä lapsen edun vastaista. Tämä näkyy oikeudessa ns. riitastrategiana, jossa väitetään yhteishuollon olevan mahdoton riitaisuuteen vedoten. Usein erimielisyys on tapaamissopimuksen tapaamisten tulkinnasta jolla ei edes ole mitään tekemistä huoltomuodon kanssa.

Tapaamisia taas halutaan rajoittaa vedoten tapaamisten rasittavuuteen, lapsen ikään tai lapsen tahtoon. Näppärin tapa rajata tapaamisia on järjestää välimatkaa tapaajavanhemman ja lapsen väliin. Sen jälkeen voi helposti vedota tapaamisen olevan lapsen edun vastaista tapahtua tapaajavanhemman luona. Miksei viranomainen tai oikeus pidä muuttoa etäälle lapsen edun vastaisena?

Lapsen oikeuksien komitean puheenjohtajan professori Sandbergin mukaan lapsen edun käsite on tehty tietoisesti joustavaksi. Kuitenkaan se, että sanotaan jonkun olevan lapsen edun mukaista, ei itsessään tee asiasta lapsen edun mukaista. Se mihin lapsen etu perustuu, on aina perusteellisesti perusteltava. Näin ei ikävä kyllä aina tapahdu.

Tässä maassa tuomitut tapaamismäärät vaihtelevat seitsemästä päivästä kahdessa viikossa aina muutamaan tuntiin kuukaudessa. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen yhteyttä vanhempaan ei saa estää, paitsi jos se yhteys on lapsen edun vastaista. Yhteyden määrää ei sopimus määrittele. Kuinka paljon tapaamista sitten on lapsen edun mukaista? Tai paremminkin voisi kysyä KUINKA VÄHÄN TAPAAMISTA ON JO LAPSEN EDUN VASTAISTA?