Huoltoriita vai huoltokiusaamista?


Mikä on ihmisten käsitys huoltoriidasta? Moni asiaa tuntematon voi kuvitella, että kyse on kahden tasavertaisen aikuisen järjetön kiista siitä, kummalle lapsi kuuluu avioeron jälkeen. Optulan tutkimus (2006) paljastaa kuitenkin, että näitä tilanteita, joissa vanhemmat päätyvät eron jälkeen riitaisina käräjille hakemaan perussopimusta, on vain n. 12,5 % huoltoriidoista.

Optulan tutkimuksen (2006) mukaan käräjäoikeuteen tulevista huoltoriidoista 77 % on muutoksen hakuja jo olemassa olevaan huolto- tai tapaamissopimukseen. Yleistäen voidaan todeta, että äidit hakevat yksinhuoltajuutta, rajoitettuja tapaamisia tai valvottuja tapaamisia. Isät hakevat yleistäen yhteishuollon vahvistamista ja laajennettuja tapaamisia.

Optula tutkimus: HUOLTORIIDAT TUOMIOISTUIMISSA − EMPIIRISIÄ HAVAINTOJA

Voitaneen siis todeta, että yleisimmin käräjäoikeuteen päädytään, kun perussopimuksen toimivuuteen ollaan tyytymättömiä. Sopimuksen saaminen itsessään ei siis vielä tarkoita sitä, että asiat ovat kunnossa. Jaakkolan (2002) mukaan esimerkiksi tapaamisten täytäntöönpanoista yli puolet haetaan ennen, kuin solmittu sopimus on ollut voimassa vuottakaan. Neljäsosa täytäntöönpanoista haetaan, kun sopimus on ollut voimassa alle kolme kuukautta. Yhtenä syynä voi olla huonosti tehty sopimus, jossa on tulkinnan varaa. Mikä tahansa voidaan tarkoitushakuisesti tulkita oman mielen mukaisesti. Esimerkiksi toiselle vanhemmalle viikko on 7 päivää. Toinen voi tulkita viikon olevan kouluviikko eli 5 päivää.

Sopimuksen henki on se, ettei sitä tarvitse noudattaa, jos vanhemmat yhdessä sopivat toisin. Lähtökohtaisesti tapaamissopimuksen tarkoitus on turvata lapsen oikeus myös erillä asuvaan vanhempaan. Jos toisin sopimisesta on erimielisyys, noudatetaan tehtyä sopimusta. Jos sopimuksen tulkinnasta on erimielisyys, on tulkinta haettava tuomioistuimesta. Tämäkin päätös tosin voidaan sitten tulkita oman mielen mukaan. Asioista saa vaikeita, jos toinen niin haluaa.

Ongelmia tulee varmuudella, jos toisen vanhemman tavoitteena on toisen vanhemman syrjäyttäminen lapsen elämästä ja toisen tavoite on pysyä lapsen elämässä. Tällöin nk. lähivanhempi tulkitsee tapaamissopimuksen olevan lapsen tapaamisten osalta tapaavan vanhemman maksimiaika ja tapaava vanhempi tulkitsee sen olevan minimi. Ymmärrettävää on, että vähästä on vaikeampaa luopua. Vastaavasti huollon velvollisuuksien osalta estävä lähivanhempi toimii vähintään passiivisesti ja tapaava vanhempi taas odottaa aktiivista tiedonsaantia.

On tavallista, että estävä vanhempi koettelee jatkuvasti sopimuksen rajoja. Tapaavalle vanhemmalle kultaakin tärkeämpää yhteistä aikaa lapsen kanssa pyritään minimoimaan eri keinoin ja tulkinnoin. Otetaan pois tunti sieltä ja toinen täältä. Pyyntöihin sopimuksen noudattamisesta vastataan provosoiden. Usein estävä vanhempi puhuu lasten suulla: ”Lapset eivät halua tavata” tai ”Lapset kertovat, ettei toisen vanhemman luona ollut kivaa”. Tämän tarkoitus on paitsi murtaa toisen vanhemman uskoa lasten rakkauteen, myös hyväksyttää itselle ja lähipiirille, että estäminen on oikeutettua. Lisäksi kyse voi olla esim. vallan ja kontrollin menettämisen pelosta, omasta riippuvuudesta lapsiin, kostosta, pettymyksestä jne.

Lapsille avioeron jälkeinen tilanne ei ole helppo. Paikan vaihtaminen isän ja äidin välillä on vaikeaa. Riitaisassa tilanteessa lapsi voi testata vanhempiaan sanomalla, ettei halua lähteä toisen luo, vaikka haluasikin. Lapsi itse asiassa toivoo vanhemman hyväksyntää sille, että eroaa tästä vanhemmasta tavatessaan toista. Jokainen erovanhempi on törmännyt tähän jollain tasolla, vaikka välit olisivat hyvätkin. Lapsi voi kieltäytyä menemästä toisen luo, jos kokee, ettei toinen vanhempi sitä halua. Pahimmillaan tätä käytöstä palkitaan. Puhutut sanat alkavat vallata myös ajatukset. Syyllisyys tapaamisten loppumisesta jää lapselle.

Tapaavan vanhemman hermoja voidaan koetella jatkuvalla häirinnällä tapaamisten aikana ja yhteyksien estämisellä, kun ei ole tapaamisaika. Esim. sopimuksen mukaisten puhelinyhteyksien osalta on tavallista, että lapselle järjestetään samanaikaisesti jotain muuta ”kivampaa” puuhaa. Puhelujen sisältöä ja kestoa voidaan kontrolloida, jolloin lapsi ei voi osoittaa rakkauttaan toiseen vanhempaan, koska hänellä ei ole siihen ”henkistä” lupaa toisen vanhemman valvovan korvan lähellä. Jos lapsi sairastuu tapaamisviikonlopun alla, tulee tapaamisiin normisopimuksella kuukauden tauko. Kuvioon kuuluu, että lapsen menettämää viikonloppua ei korvata. Monelta tapaavalta vanhemmalta tapaamiset loppuvat, kun lapsi täyttää 12 vuotta. Tällöin lapsi voi ilmaista ”oman” tahtonsa ilman perustelua siitä, miksi ei halua tavata.

Tapaavalle vanhemmalle on selvää, että ”valta” on lapsen kanssa pääosin asuvalla vanhemmalla. Yhteishuoltokaan ei auta. Käytännössä tapaavalla vanhemmalla on oikeus lapsensa tietoihin, jos tietää mistä niitä kysyä. Voi siis saada tietoa esim. lapsensa lääkärissä käynneistä, jos aktiivisesti soittelee läpi lääkäreitä ja kysyy, onko oma lapsi kenties käynyt siellä. Toki pitää ensin todistaa, että on yhteishuolto tai yksinhuollosta huolimatta tiedonsaantioikeus. Nöyryyttävältä tuntuu.

Mitä tapaava vanhempi sitten voi tehdä, jos sopimuksia ei noudateta?

Normaali kaava on, että tapaamisongelmissa oleva vanhempi ottaa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin avun saamiseksi. Hyvin nopeasti kuitenkin selviää, että viranomaisen kannalta kyseessä on vanhempien välinen riita. Tämän sopiminen on vastuullisten aikuisten oma asia. Yleisesti ottaen ihmisten on vaikea uskoa tahalliseen ja perusteettomaan estämiseen. Vain he tietävät varmasti, jotka ovat sen kokeneet. Miten sopia ihmisen kanssa, jonka tavoite on syrjäyttää sinut lasten elämästä? Miten voi edes teoriassa päästä sopuun, kun tavoitteet ovat niin erilaiset? Viranomainen kuittaa estävän vanhemman toimet avioerokriisillä, jonka todetaan kestävän 2 vuotta. Kahden vuoden kuluttua todetaan, että saattaa se kestää kolmekin vuotta. Onnekkaimmille osuu kohdalle viranomainen, joka yrittää vaikuttaa estävään vanhempaan yleensä lasten etuun vedoten. Turhaan.

(Optula: Vaikuttaa siltä, että vanhempien psykososiaaliset ongelmat olivat kroonisissa huoltoriidoissa yleisiä. Peräti seitsemässä tapauksessa kymmenestä (70 %) perheeseen oli kohdistunut lastensuojelutoimia.)

Viimeistään tässä vaiheessa seuraa yleensä nimettömiä tai nimellisiä lastensuojeluilmoituksia. Käyttöön otetaan nk. uhkakortti. Uhkakortti on siitä näppärä, että se perustuu toisen tunteeseen. Tunnetta ei tarvitse todistaa todeksi. Uhkakortin käytöllä saavutetaan henkinen etu asioitaessa viranomaisen kanssa. Tosiasia nimittäin on, että on olemassa tapauksia, joissa uhka on todellinen. Kukaan muu kuin asianomaiset eivät tiedä, mikä on totta. Syntyy nk. ei savua ilman tulta ilmiö. Mitä kovempi väite, sen uskottavampaa se tuntuu olevan. Eihän kukaan näitä tuulesta voi temmata. Vai voiko?

Viranomaisen aika ei riitä asian selvittämiseksi. Keinojakaan ei oikein ole. Viranomaisen huolen asteikon viisari värähtää, mutta ei sen enempää. Jostain syystä se, että toista vanhempaa pidetään henkisesti huonossa hapessa kiusaamalla, ei ole tarpeeksi lapsen edun vastaista. Ei varsinkaan, jos tämä sattuu olemaan vain se tapaava vanhempi. Viranomaisen toimintaa ohjaa lapsen etu ja tässä tilanteessa painopiste siirtyy sen perheen tukemiseen, jossa lapsi pääosin asuu. Varmuuden vuoksi tapaavaa vanhempaa lohdutetaan sanomalla, että kyllä se lapsi sitten tulee murrosiän jälkeen tapaamaan. Ratkaisu ei ole viranomaisen mielestä lapsen edun vastainen, koska riita ei ole lapsen etu ja lapselle riittää yksikin vanhempi. Huomioimatta jää ikävä kyllä estämisen psyykkiset vaikutukset tapaavaan vanhempaan, puhumattakaan itse lapsesta.

Lastensuojeluilmoitukset voivat johtaa myös lastensuojelun asiakkuuteen. Vanhemmat lyödään saman pöydän ääreen. Tämä on vapaaehtoista. Sovitellaan. Sovittelun periaatteisiin kuuluu, ettei historiaan mennä. Keskitytään tulevaisuuteen. Estävälle vanhemmalle tämä tarkoittaa sitä, että voi näköjään tehdä mitä vaan ja siitä ei seuraa mitään. Tapaavalle vanhemmalle ja lapselle tämä tarkoittaa henkisen väkivallan jatkumista. Usko viranomaisen puolueettomuuteen horjuu. Tapaavan vanhemman epäusko ja epätoivo tilanteesta voi johtaa taisteluun viranomaisia vastaan. Miksi minua ei uskota? Miksi ne eivät tee mitään?

Tapaava vanhempi huomaa yleensä olevansa toisen luokan kansalainen viimeistään asioidessaan koulun ja päiväkodin kanssa. Ymmärrettävää on, että kukaan ei tahallaan halua auttaa sitä estävää vanhempaa. Mutta kun tuo uhkakortti on ilmassa, ei kukaan myöskään uskalla auttaa kenties väkivaltaista tapaavaa vanhempaa. Kuvioon kuuluu, että estävä vanhempi pyrkii manipuloimaan kaikkia lasten kanssa toimivia osapuolia. Koulu ja päiväkoti päättävät yleensä asioida lapsen kanssa pääosin asuvan vanhemman kanssa. Osin varmasti ajan puutteen takia. Toisaalta ilmeisesti varmuuden vuoksi.

Tapaavalle vanhemmalle jää kolme vaihtoehtoa. 1. Jäädä tuleen makaamaan. 2. Luovuttaa. 3. Lähteä käräjille. Estävä vanhempi on jo usein tässäkin edellä, jolloin postissa tulee tämän hakemus yksinhuoltajuudesta tai valvotuista tapaamisista. Mielessä on, että viimeistään käräjät tuhoavat viimeisenkin toivon sovusta. Varmistaakseen lapsen oikeuden tapaava vanhempi päätyy hakemaan lapsen asumisen vaihtoa tai edes laajempaa tapaamisoikeutta. Siis he, joilla vielä on omia voimavaroja. Kukaan muu ei nimittäin pidä huolta lapsen oikeudesta myös tapaavaan vanhempaan.

Tuomarin tehtävä on vaikea. Päätös on helppo sen osalta, mistä hakijat ovat riidattomia. Toisaalta päätöstä ohjaa se, mitä osapuolet ovat hakeneet. Tuomarit harvoin tekevät omia lisäyksiään päätöksiin. Lakipykälät ovat periaatteessa olemassa.
Ikävä kyllä siis vain ja ainoastaan periaatteessa. Laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta kyllä ohjeistaa vanhempia sekä huollon että tapaamisoikeuden osalta:
1. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä.
2. Tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus pitää yhteyttä ja tavata vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu.

Mitään kieltoja tai sanktioita ei käytännössä ole, jos huoltoa tai tapaamisoikeutta ei noudateta. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta näyttää olevan lähinnä kauniin käytöksen ohjeistus.

Tuomarin pitäisi vain olla ennustaja, jotta tietäisi miten lapsen etu toteutuu parhaiten tulevaisuudessa. Vaikka asia koskeekin lasta, ovat vanhemmat asianomistajia ja täten eivät edes todista valalla. Valehtelu lienee oletusarvo. Ei paljon auta, jos puhuu totta ja toinen valehtelee. Luulisi, että oikeudessa on kyse faktoista. Historia antaa viitteitä tulevasta. Käytännössä on kuitenkin kyse faktat vastaan tunteesta. Se, jolla ei ole faktoja, pyrkii hämmentämään käsittelyn riitaisaksi. Mitä enemmän käsittelyä pystytään sekoittamaan riitaisaksi, sitä todennäköisemmin vallinneet olosuhteet jäävät voimaan. Kyse on täälläkin eräänlaisesta psykologisesta pelistä.

Tuomarin on tehtävä päätös lapsen edun mukaisesti. Lapsen etu on määritelty YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja myös Suomen lastensuojelulaissa. YK:n lasten oikeuksien komissio on määräaikaisraportissaan 2011 kiitellyt lastensuojelulakiin kuvattua lasten edun määritelmää tyyliin: hyvä yritys.

UNICEF: Lasten oikeuksien komitea 57. istunto

Tapaava vanhempi on siis lähtökohtaisesti päätynyt oikeuteen, koska toinen ei ole noudattanut sopimusta ja pyrkii estämään lasten yhteydet häneen. Pahimmillaan on kyse lapsen vieraannuttamisesta. Vieraannuttamisen tavoitteena on rikkoa lapsen suhde toiseen vanhempaan. Käytännössä tämä tapahtuu syöttämällä lapselle vääriä mieli- ja muistikuvia toisesta vanhemmasta, huolehtimalla siitä, että tapaamiset tai kontaktit tapahtuvat epäsuotuisissa olosuhteissa, estämällä tapaamiset ja kontaktit toisen vanhemman kanssa, antamalla lapsen ymmärtää, etteivät tapaamiset ole suotavia tai niihin liittyy jopa uhkaa ja edellyttämällä, että lapsi jakaa vanhemman kielteisen mielikuvan toisesta vanhemmasta.

Helsingin hovioikeuspiirin laatuhanke 2007

Tapaavan vanhemman epäonni kuitenkin jatkuu. Isku tulee kuitenkin tällä kertaa Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen puolelta. Vuonna 2007 tehtiin ohje käräjäoikeuksien tuomareille siitä, miten huoltoriidat tulee ratkaista. Huoltoriita on siitä erikoinen oikeuskäsittely, että ohjeen mukaan oikeuden tehtävä ei ole rangaista sitä, joka on toiminut väärin ja palkita, sitä joka on toiminut oikein. Huoltoriita poikkeaa normaalista riita-asiasta siten, että päätös ei perustu menneisyydessä tehtyihin vääryyksiin vaan lapsiasiassa tuomarin on katsottava tulevaisuuteen. Menneisyydellä on kuitenkin merkitystä. Tosin vain silloin, kun katsotaan, kumpi vanhemmista on huolehtinut lapsen arjesta. Tämän luettuaan moni varmasti ymmärtää lähteneensä käräjille hakemaan lapselleen oikeutta ihan turhaan.

Laatuhankkeen työryhmäkin (12 naista ja 1 mies) toteaa, että huoltolaista ei löydy paljoakaan apua yksittäisen asian ratkaisemiselle sen yleisluontoisuuden vuoksi. Hovioikeuden laatuhanke 2007

Laatuhankkeen työryhmän mukaan huoltoriidassa on yleensä kyse siitä, kumman vanhemman luokse lapsi määrätään asumaan. Työryhmältä näyttää jääneen ymmärtämättä, että suurin osa asioista on muutoksenhakuja asumiseen, koska toinen ei noudata sopimusta. Muutosoikeudenkäynnin osalta työryhmä painottaa vakiintuneiden olosuhteiden (status quo) merkitystä. Ikävä kyllä laatuhankkeet työryhmän jäsenet eivät ole katsoneet tapaamisoikeuden loukkaamista ja lapsen vieraannuttamista tarpeeksi lapsen edun vastaisiksi teoiksi. Näin, jos epämääräiset muut seikat puoltavat tämän toiminnan sallimista.

Koska tuomarit eivät ole psykiatreja, ei heillä välttämättä ole asiantuntemusta ymmärtää, syntyykö lapselle esim. ristiriitainen kiintymyssuhde vanhempaan, joka vieraannuttaa lapsen toista vanhempaa. Tämähän ennustaa lapsen tulevaisuudelle riskiä kehityksen osalta ja on siis lapsen edun vastaista. Mielenkiintoista on se, että vaikka toisen vanhemman todettaisiin ja todistettaisiin toimineen lapsen edun vastaisesti ja sitä kautta saavuttaneen lapsen vieraantumisen toisesta vanhemmasta, on tämä vanhempi kuitenkin se parempi huoltaja lapselle tulevaisuudessa. Näin siis laatuhankkeen tekijöiden mielestä. Maallikon oikeustajun vastaisesti lapsen edun ja oikeuden vastaisella toiminnalla voidaan siis vahvistaa toisen vanhemman syrjäyttäminen lapsen edun mukaisena, jos niin on jo ehtinyt tehdä! Laatuhanke toteaa, että yksinhuolto voidaan määrätä riitaisuuksia pääasiassa aiheuttavalle lähivanhemmalle, jos tämä niin vaatii ja selvitys osoittaa, että riitainen yhteishuolto on aiheuttanut lapselle toistuvasti ongelmia. Usko oikeudenmukaisuuteen ja oikeuslaitokseen on koetuksella ja horjuu. Vahvasti.

Tuomari voi päättää nk. olosuhdeselvityksen tekemisestä. Näin tapahtuu noin 55 % tapauksista. Koska olosuhdeselvitykseen kuluu yleensä useita kuukausia, on nk. status quo -päätöksen todennäköisyys suuri. Tämähän tarkoittaa, että yleisen käsityksen mukaan suuret muutokset lapsen elämään eivät ole lapsen etu. Aika epämääräistä. Jos lapsen kanssa asuva vanhempi tekee suuria muutoksia lapsen elämään, niin kukaan ei puutu tähän. Yleensä olosuhdeselvityskin toteaa molemmat vanhemmat kelpoisiksi vanhemmiksi. Usein vielä selvityksessä tapaava vanhempi saatetaan todeta vanhemmaksi, joka todennäköisesti pystyisi paremmin pitämään huolta lasten yhteydestä toiseen vanhempaan. Tämä ikään kuin lohdutukseksi, koska asuminen harvoin vaihdetaan. Vaikka kauniisti usein yleistetään isän päätyvän käräjillä lähivanhemmaksi kolmasosassa päätöksistä, niin oikea luku 27,8 % on tosiasiassa lähempänä yhtä neljäsosaa.

Tuomari tai vanhempi voi myös pyytää lapsen mielipiteen selvitystä. Laissa on pykälät siitä, kuinka tämä tulisi tehdä. Tosiasia on, että vaatisi todennäköisesti enemmän kuin kolme tunnin mittaista käyntiä perheneuvolan psykologin luona ennen, kuin pystytään selvittämään, onko lapsen tahdonmuodostus vapaaehtoista vai esim. pakotukseen tai indoktrinaatioon perustuvaa. Tästä syystä lapsen mielipiteelle ei anneta pääpainoa päätettäessä lapsen asumisesta. Riitaisassa tilanteessa lapsi on todennäköisesti lojaalisuusristiriidassa, mutta kukaan ei selvitä, mistä ja kenen syystä. Miksi ei?

Suomessa on otettu käyttöön Norjan mallin mukaan nk. Follo-sovittelu. Sovittelu on tapaavan vanhemman kannalta ihan hyvä asia. Joskus on nimittäin vaikea päästä edes samaan pöytään entisen kumppanin kanssa, joten tästä lienee apua joillekin. Perusongelmaa se ei kuitenkaan poista: on olemassa vanhempia, joiden tavoite on poistaa toinen vanhempi yhtälöstä. Tällainen vanhempi ei todennäköisesti tule noudattamaan suullisia sopimuksia, lastenvalvojan leimaamia sopimuksia, ”Follo-sopimuksia” tai tuomarin tuomitsemia sopimuksia. Tavoite ja tavat eivät muutu ja miksi muuttuisivatkaan, jos riskiä sanktioista ei ole.

Joka ikistä yhteyttä estävää tekijää käytetään. Joka ikistä status quota vahvistavaa seikkaa käytetään ajan peluun vuoksi. Vain mielikuvitus on rajana. Tämän kokeneiden ihmisten kertoma on rungoltaan identtinen. Ihmisten persoonallisuus, voimavarat ja tukiverkosto säätelevät selviytymistä tässä psykologisessa pelissä. Pelissä, joka ulospäin näyttää huoltoriidalta, mutta on tosiasiassa huoltokiusaamista. Lapsi on tämän pelin avuton uhri. Hänen ainoa vaihtoehtonsa on hakea turvaa siltä ihmiseltä, joka häntä henkisesti pahoinpitelee.

Isät Lasten Asialla -yhdistyksen tavoitteena on poistaa huoltokiusaamista mahdollistavat asenteet ja käytännöt. Emme pysty muuttamaan entisten kumppaneidemme persoonallisuutta. Emme pysty auttamaan lapsiamme kasvamaan vastuullisiksi ja terveiksi aikuisiksi ilman tapaamisia. Uskomme, että tarpeeksi suuri uhka estäisi tapaamissopimuksen loukkaamiset. Esimerkiksi voidaan todeta, että tilastokeskuksen mukaan tapaavan vanhemman tekemiä omavaltaisia huostaanottoja päätyy käräjille keskimäärin kaksi vuodessa. Uhka siis toimii ainakin tähän suuntaan. Uskomme, että uhka lähivanhemmuuden menetyksestä ehkäisisi lasten vieraannuttamista ja ohjaisi vanhempien toimintaa, oli sitten kyseessä ihmisen kriisi tai persoonallisuus. Emme ole hakemassa rangaistuksia vaan rajoja. Haluamme vain tasavertaista vanhemmuutta, yhdenvertaista kohtelua ja mahdollisuutta olla osana lasten elämää isänä, äitinä, isoisänä tai isoäitinä.

Avainsanat: , ,